Vanhan raatitalon sisällä oli mukava tunnelma ja paljon seinämaalauksia sekä turisti-info. Sen eteen avautuvalla aukiolla on hanhipaimenpatsas, jota abi-poikien (tai yliopistosta valmistuvien, en muista enää) on perinteisesti käytävä suutelemassa, liekö hyvän onnen vuoksi vai kiitokseksi että selvisi opinnoista.
Kaupungissa on myös iso yliopisto, suurempi kuin TTY, ja kampusaluekin oli sen mukainen. Suuri, viihtyisä ja täynnä ihmisiä. Kirjasto oli jännän mallinen, siitä pari kuvaa vielä:
Loppujen lopuksi tutkimme kauppoja aika paljon, yhdessä miesten muotimarketissa tarjoiltiin jopa ilmaiset kahvit asiakkaille. Sielläpä hurahti kokonaiset puoli tuntia vöitä etsiskellessä ja kahvia juodessa! Antti sai housut ja vyön ja minä löysin itselleni kolme paitaa ja vyön.
Toinen reissu kun ajellaan pitkin vuoristoa, silmä lepää maisemissa joka kerralla ja joka kerralla korkeuserot saavat korvat kevyesti lukkoon. Matkalla on paljon idyllistä metsää, peltoa, aavoja alueita, mäkiä ja laaksoja, tiukkoja mutkia ja paljon kotieläimiä pongattavaksi. Ja kun tie menee jonkun pikkukylän läpi alppiruusuja on joka pihassa isossa kukassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti